HINA on joukkue jossa keski-ikäinenkin tuntee itsensä taas pieneksi pojaksi, ja tämähän sen tarkoitus onkin.

Pelitapa on vain ja ainoastaan suora hyökkäys, maalivahti on puolustusta varten. Tosin puolen tunnin jälkeen kukaan ei jaksa lähteä hyökkäämään.

Kuinka tämä edistyksellinen joukkue sai alkunsa? Tässä on pikainen historia HINAsta.

Terveisin Pekka, Mr. DOKA

Kevät 2010

Kaikki alkoi vuonna 2010 eräänä keväisenä aamuna auringon noustessa kun olimme  Pekan ja  Arin kanssa Kisapuiston tekojäällä harjoittamassa ulkoilua jääkiekkomailojen ja kiekkojen kanssa. Laukaukset epäonnistuivat , syötöt menivät pieleen ja lisäksi  hitaat luistimet haittasivat sinällään sametinpehmeää luistelutekniikkaamme.

Olemme aikamiehiä ja NHL – värvärit  eivät olleet  ollenkaan ottaneet kontaktia  meihin, joten oli pakko alkaa miettiä onko vika heissä vai meissä. Tässä pulmallisessa tilanteessa siirryimme Pekan (mr. Doka) talliin ja kutsuimme Pirkan apuun. Sitten tarvittiin toinenkin Pirkka jne…; Mietimme kaikki mahdolliset jääkiekkoseurat ikään ja sukupuoleen katsomatta kaikilla mantereilla, mihin kenties mahtuisimme pelaamaan. Se taisi olla Ari kun totesi ettei mahduta yhtään mihinkään. Tässä kohtaa kokousta Pirkka  tuli yhä vahvemmin mukaan  ja antoi meille siivet kehittää ajatus joukkueesta  jossa  päästään takuulla pelaamaan. Näin syntyi ajatus HINA:sta. Ajateltiin että kenties joskus voi löytyä pari kaveria mukaan harrastamaan  ilman ryppyotsaista meininkiä.

Pekka lupautui värväriksi ja siitä se sitten lähti. Nyt mennään jo kolmatta kautta todella hienossa porukassa.

Hauskaa on ollut ja mikä tärkeintä: HINA ei ole koskaan hävinnyt yhtään ottelua! Toiminta on kehittynyt ja toimistossamme pidetään jatkuvasti kokouksia jotta saataisiin jäsenistöllemme uusia virikkeitä.

Uusi jaostomme MC HINA

Uusi jaostomme MC HINA on potentiaalinen kasvualue, johon toivomme jäsenistöltä erityistä huomiota tulevaisuudessa.

[nggallery id=1]

Kuten huomaatte niin HINA:ssa lajivalikoimaa pystytään lisäämään kysynnän mukaan. Tästä löytyvät MC HINAn sivut.

Lisäksi tulemme jatkossa  keskittymään erityisen ponnekkaasti saunailtojen kehittämiseksi niin määrän kuin laadunkin suhteen…

Terveisin Heikki

Tuleva suojelukohde?

Historiallinen rakennus eli täällä on HINA saanut alkunsa:

Tämän oven takana kokoontuu hallitus:
Vain kolkuttamalla pääsee sisään:
Tosin tuomalla SIX- ja 24-Packin tai espanjalaista viiniä pääsee aina ulkona olevan jonon ohitse….

Vastaa

Close Menu